10 pelottavinta modernia kauhuelokuvaa

10.10.2021 Kasvokuva minusta, Roni Laukkarisesta @rolle

Rakastan kauhuelokuvia. Olen kahlannut kaikki hyvät läpi ja huonoja riittää. Tiedän hyvin millaista se on kun hyviä kauhuelokuvia ei enää löydy mistään muualta kuin klassikkojen joukosta. Ja nekin ovat monesti melko pahvisia, ainakin toiseen kertaan katsottuna.

Tässä artikkelissa keskityn 2000-luvun kauhuelokuviin, joista itse olen pitänyt. Leffat eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, mutta jonkinlaisen ”pelottavuusasteikon olen niissä pyrkinyt pitämään. Pääset julistetta klikkaamalla suoraan katsomisen aikaiseen tekstiarviooni.

Koetan pitää tekstin mahdollisimman vähän spoilaavana, jotta voit lukea artikkelin huoletta ilman pelkoa siitä, että kaikki on selvää ennen katsomista.

Juoni löyhästi: Perhe muuttaa uuteen taloon, jossa huomaa tapahtuvan kummia. Poika vaipuu koomaan tuntemattomasta syystä ja vanhemmat ovat musertuneita. Talon huono ilmapiiri ja oudot tapahtumat saavat perheen muuttamaan pois, mutta oudot tapahtumat vain jatkuvat… On aika kutsua selvännäkijä hätiin.

Katsoin ensimmäisen Insidiouksen vuonna 2011 ja se on edelleen välillä mielessä. Tässä James Wanin (Conjuring, Saw) ohjaamassa modernissa kauhuelokuvassa tunnelma on kohdillaan. Ote tuolloisesta arviostani:

Tämä on juuri sellainen elokuva joka täytyy katsoa matalin odotuksin, ilman että on lukenut leffan kuvausta ollenkaan, pimeässä, yksin, äänet kovalla, jotta saa täyden tehon irti. En edes lähde katsomaan tällaisia elokuvia kirkkaassa päivänvalossa isolla porukalla. Leffa oli mainitsemassani katseluolosuhteissa pelottava. Kunnioitan elokuvia, jotka osaavat luoda ilman verta ja gorea sellaisen pelottavan tunnelman joka kestää ja säikyttää koko elokuvan ajan alusta loppuun. Ehkä pelottavin lapsille sallittu (K-13) elokuva jonka olen katsonut.

Jos ei viimeistään hymyilevä perhe aiheuta kylmiä väreitä selkäpiihin, en tiedä mikä sitten. Spoiler-varoitus seuraavan kohtauksen suhteen:

Juoni löyhästi: Katie ja Micah ovat juuri muuttaneet yhteen asumaan. Katie on kärsinyt koko elinikänsä satunnaisesti yliluonnollisista ilmiöistä, joten Micah päättää ostaa kameran, jolla he kuvaisivat uudessa asunnossaan kaiken. Micah tuntuu olevan yliluonnollisuudesta enemmän innoissaan kuin Katie joka pelkää kuollakseen. Pelolle onkin aihetta, kun pari laittaa joka yöksi kameran nauhoittamaan makuuhuoneen pimeyteen…

Ensimmäinen Paranormal Activity on kauhuelokuvatyyppi, jollaista ennen ei oltu nähty. Aina ei tarvita ihmeellisiä erikoistehosteita, vain yökameralla kuvattu huone riittää pelokkeeksi ja loput jää katsojan pääkoppaan. Ensimmäinen osa on oikeasti karmiva. Jatko-osia ei kannata katsella. Ote arviostani vuodelta 2009:

Blair Witch Project -tapaan toteutettu mukadokumentti Paranormal Activity on oikeasti pelottava elokuva. Kotivideon tilanteita ja tapahtumia on äärimmäisen vaikea näytellä luonnollisesti – minulle leffa menisi täydestä. Voisin jopa uskoa sen olevan totta. Elokuva sai todella niskakarvat nousemaan pystyyn.

Tämä leffa oli ensimmäisiä oikeasti pelottavia elokuvia, joita pystyin katsomaan äänet kovalla. Erittäin hienosti toteutettu niin että katsojaan välittyy se pelko, mitä ”kotivideon” kuvaajat tunsivat… katso öisin pimeässä sängyssä äänet mahdollisimman kovalla – ja pelkää!

Juoni löyhästi: Leon on urbaani valokuvaaja, joka eräänä synkkänä yönä sattuu kuvaamaan rikollisia. Leon ottaa pakkomielteeksi erään miehen, joka osoittautuu ammatiltaan teurastajaksi. Samalla uutisissa pohditaan mystisiä katoamisia ja Leon uskoo päässeensä jäljille…

Sitten vähän vähemmän tunettua kamaa. Japanilaisen indieohjaajan Ryûhei Kitamuran The Midnight Meat Train on järisyttävä kokemus. Kuten nimestäkin saattaa päätellä, leffa on rankka ja raaka.

Juoni löyhästi: Hyllytetty poliisi Ben Carson tutkii vapaa-ajallaan suljetun ja palaneen mielisairaalan tapausta, josta tulee hänelle pakkomielle. Rakennuksen hylky on täynnä peilejä, joita ihmetellessään Ben kauhukseen huomaa että peilikuvisas on jotain vikaa…

Jos peilit eivät hirvitä, tämän elokuvan jälkeen ne pelottavat takuulla ainakin hetken. Itseäni karmii peilikuviin liittyvät kikkailut ja tässä elokuvassa niitä riittää. Aliarvostettu, mutta mielestäni erittäin karmiva elokuva. Pääosassa aivan mainio Kiefer Sutherland. Elokuvan on ohjannut Alexander Aja, joka on tunnettu kulttiklassikoistaan kuten The Hills Have Eyes ja High Tension. Uudemmista saattaa soitella kelloja esimerkiksi Crawl, Piranha 3D, Oxygen ja Horns.

Juoni löyhästi: Tosielämän rikoksista kirjoittava kirjailija Ellison Oswalt muuttaa perheensä kanssa taloon, jonka takapihalla on hirtetty kokonainen perhe. Kirjailija löytää ullakolta laatikollisen ”kotivideoita”; jotka osoittautuvat snuffiksi, eli tallenteiksi, joissa tapetaan oikeasti ihmisiä. Katsottuaan järkyttäviä videoita Ellison huomaa että kirjan toteuttamisesta saattaa tulla haastava, mutta ennen kaikkea pelottava matka painajaismaailmaan…

Synkkä elokuva, jonka tunnelmallinen primääri, mysteerinen maailma karmii toden teolla. Sinister on yksi niitä harvoja elokuvia, joita on katsonut valot päällä. Jännittävä pätkä mestarilliselta kauhuohjaajalta Scott Derricksonilta. Pääosaa näyttelee taitavasti muunmuassa Ethan Hawke.

Juoni löyhästi: James ja kaverukset ovat saaneet käsinsä videon, jonka uskovat kuvaavan Jamesin siskon Heatherin katoamista metsässä. Ystävykset lähtevät metsään paikalle, josta nauha löytyi. Kyseessä on ns. Blairin metsä, joka on tarinoiden mukaan kirottu…

Vuoden 1999 Blair Witch on erinomainen indiekauhuelokuva, mutta vuoden 2016 uusi elokuva yllätti erityisen paljon, sillä uusintaversioinnit eivät kauhugenressä yleensä ole mitään ihmeellisiä. Kyseessä ei onneksi ole suora remake, vaan jatkoa vanhalle 17 vuotta myöhemmin. Leffa osaa taltioida saman jännän pelottavan tunnelman ehkäpä jopa ensimmäistä paremmin. Pidän erityisesti ajan, paikan ja mystisyyden kanssa pelaamisesta. Mielestäni toistaiseksi Adam Wingardin paras elokuva.

Juoni löyhästi: Tutkija-arkeologi Scarlett etsii isänsä jalanjäljissä kauan unohdettua aarretta, jonka joukossa on viisasten kivi. Tutkinta etenee mielipuolisuuden partaalle, mutta Scarlett pääsee tutkimusryhmänsä kanssa aarteen jäljille Ranskan katakombeissa…

Yliluonnollista kauhua pimeässä. Elokuva on kriitikoiden parjaama, muta tykkäsin leffan pelottavasta tunnelmasta ja tietynlaisesta läsnäolevasta pahuudesta. Elokvan ohjanneen John Erick Dowdlen tuotantoa on jostain syystä parjattu kautta aikojen, mutta mielestäni aivan syyttä. Tämä elokuva on omassa mittapuussa hänen ainoa mestariteoksensa, eikä mies ei olekaan uutta leffamatskua tuottanut sitten vuoden 2015 toimintatrilleri No Escapen jälkeen.

Juoni löyhästi: Mike Enslin on skeptinen kirjalija, jonka teokset perustuvat pääosin pilipalikauhutarinoihin. Tosielämässä mies ei usko mihinkään paranormaaliin, ja tekee työkseenkin parin päivän bustausreissuja hotellihuoneisiin ja paikkoihin, joissa on väitetty kummittelevan. Reissuista Enslin saa myös uudet aiheet uusiin kirjoihinsa, joiden suosiota hän yrittää kasvattaa kirja kirjalta. Eräänä päivänä Mike saa kortin, jossa varoitetaan varaamasta The Dolphin Hotelin huonetta numero 1408 – ja siitäkös Mike vasta kiinnostuukin. Hotellimiesten puheista ja jopa verisistä todisteista huolimatta Mike päättää viettää yön nauhurin kanssa tässä pahamaineisessa hotellihuoneessa ja yrittää todistaa puheet vääriksi…

Siitä kun katsoin tämän elokuvan on peräti 14 vuotta aikaa, mutta koska se tuli mieleen, sen on pakko olla hyvä. Muistelen elokuvaa lämmöllä ja aion katsoa sen vielä uudestaankin. Muistelen, että tässä elokuvassa on pelattu taidokkaasti visuaalisilla kikoilla ja sekä näyttely että tunnelma on kauhuelokuvalle ensiluokkaista. John Cusack, Samuel L. Jackson ja lähes pelkästään laatua ohjannut Mikael Håfström; Ei voi mennä mikään pieleen.

Juoni löyhästi: Kristen on ongelmainen tyttö, joka joutuu mielisairaalaan välttäessään vanhan talon tuhopolttamisesta seuraavia sanktioita. Mielisairaalassa Kristen tutustuu muihin tyttöihin. Käy ilmi että sairaalassa tapahtuu kummia, kun tytöt näkevät näkyjä ja heistä yksitellen jokainen katoaa…

Jostain syystä tätä(kin) kauhuelokuvaa on haukuttu kriitikoiden toimesta, mutta johtunee valtavista odotuksista joita Carpenterin suuntaan nykyään ladotaan. Elokuva on siis mestarin itsensä, John Carpenterin uudempaa kamaa. Äärimmäisen aliarvostettu, mutta itselleni toimiva ja ennen kaikkea pelottava kauhuelokuva. Mestarilla on ote hallussaan edelleen. Harmillista, ettei tämän vuoden 2010 pätkän jälkeen ole enää nähty yhtään kokopitkää elokuvaa. 73-vuotias kauhun mestari on keskittynyt toisaalta viime vuosina enemmän musiikkiin. Ehkä näemme hänen tekeleitän vielä joskus myös valkokankaalla, toivo elää.

Juoni löyhästi: Yksinhuoltajaäiti suree miestään vielä seitsemän vuoden jälkeenkin. Poika tykkää leikkiä rajuja leikkejä ja uhmaiän kynnyksellä piinaa äitiään. Pojalla tuntuu olevan myös tunne-elämän ongelmia, sillä nukkumaanmeno on edelleen vaikeaa ja möröt sängyn alla pelottavat. Kun illan saduksi löytyy hyllystä eräs mystinen kirja, alkaa kirjan meininki käydä vähän liiankin karmivaksi…

The Badabook yksi pelottavimmista psykologisista kauhuelokuvista, joita olen katsonut. Pidän elokuvan elokuvassa eniten siitä, että siinä on keskitytty enemmän klassisiin, yksinkertaisiin tehokeinoihin tehosteiden ja jumpscarejen sijaan. Näyttely on taidokasta ja tunnelma on ahdistava ja sopivan mystinen. Elokuva on toistaiseksi ainoa, jonka olen nähnyt australialaissyntyiseltä kauhuohjaajalta Jennifer Kentiltä. The Nightingale (2018) olisi tsekata katsoa lähiaikoina.

Muita pelottavia kauhuelokuvia

Jätin listalta tietoisesti pois 80-, 90- ja 2000-luvun alun ”moderneja” kauhuelokuvia. Nuorempana esimerkiksi The Ringin jenkkiversio valvotti pitkään.

Muita pelottavia kauhuelokuvia voit hakea hakusanalla ”pelottava” (etsii myös kuvauksesta).