Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 1.3.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Leon on urbaani valokuvaaja, joka eräänä synkkänä yönä sattuu kuvaamaan rikollisia. Leon ottaa pakkomielteeksi erään miehen, joka osoittautuu ammatiltaan teurastajaksi. Samalla uutisissa pohditaan mystisiä katoamisia, ja Leon uskoo päässeensä jäljille. Mutta miten tuo mies ja keskiyön juna liittyy mitenkään mihinkään. Ison palapelin mustat palaset alkavat loksahdella paikalleen, ja lopputulos on synkempi kuin mitä kuvitella saattaa…

Ällöttävästi – mutta taitavasti – kuvattu monessa kohtaa 1st-person-kuvakulmasta, eli katsojan silmistä. Pidin leffassa siitä että elokuvan paha oli voitettavissa. Elokuva oli silti ehkä liian brutaali makuuni – se oli yksi raaimmista elokuvista mitä olen koskaan nähnyt. Joutui irvistelemään. Veti yksityiskohdillaan vertoja Sawille ja muille vastaaville. En yleensä anna ”verellä mässäily”-tyyppisille elokuville korkeita pisteitä, mutta tälle annan, koska kyseessä on oikeasti jännittävä ja pelottava mysteerikauhuelokuva. Elokuva pisti miettimään eri vaihtoehtoja, outojakin. Pari epäkohtaa spottasin, mutta se on pientä verrattuna elokuvan viihdyttävyyteen. Mysteerisyys tekee tästä elokuvasta kiehtovan. Erittäin ennalta-arvaamaton, siitä minä pidän! Rooleissa maanmainiot Bradley Cooper, Vinnie Jones, ja Prison Breakista tuttu Barbara Eve Harris.

Pakko sanoa vielä elokuvan raakuudesta. Silmitön verenvuodatus ja teurastus oksetti minua, mutta kokonaisuutena todella pidin elokuvasta. En osaa selittää tätä ollenkaan. En suosittele katsomaan, jos veripalttu ällöttää sinua, mutta jos pidät elokuvasta josta et saa silmiäsi irti; suosittelen tätä sinulle. Ehdottomasti pelottavin, raain, synkin, surullisin ja shokeraavin elokuva jota olen nähnyt pitkään pitkään aikaan. Toisaalta pidän, toisaalta en pidä siitä, että elokuvassa maailman jumalat ovat pahoja ja heille täytyy uhrata jotta kaikkeus ja elämä pysyisi tasapainossa. Silti, vaikuttava elokuva. En taida nukkua tänä yönä. Hrrrrr. Evil, dude, evil.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!