Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 28.7.2018, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 4 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 30-vuotias.

Kaksi veljestä palaa erämaahan kulttiin, jossa he viettivät lapsuutensa. Aikuisiällä kultin opit vaikuttavat niin järkeviltä, että toinen veljeksistä haluaa jäädä kun taas toinen on vähän epävarmempi. Kunnes asioita alkaa tapahtumaan…

Justin Bensonin The Endless jatkaa vähän samalla linjalla kuin Resolution (2012), jonka tarina itse asiassa nivoutuu yhteen elokuvan kanssa (tässä leffassa nähdään myös todiste tästä). Olen pitänyt jokaisesta Bensonin pätkästä, eikä tämäkään tee poikkeusta. Leffa on kuitenkin hieman vaikeaselkoinen ja samalla turhan hidastempoinen. Kaikesta huolimatta käytetyn ajan arvoinen. Toinen puolisko vaati toisen katselukerran, jotta aukeni edes hieman.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!