Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 27.2.2017, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 7 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 29-vuotias.

Avalon-niminen massiivinen avaruusalus ja viihtymiskeskus lennättää 5000 ihmistä 120 vuotta kapseleissa kohti Homestead II -planeettaa. Yksi matkustajista herää 90 vuotta ennen määränpäätä toimintavian vuoksi. Palloiltuaan yksin aluksella tulee matkustaja tiukan paikan eteen…

Ääretön avaruus, iso avaruusalus, robotteja, tekoälyä, aika elementtinä – kaikki parhaat scifin ainekset, joista minä pidän. Kuin kevytversio Gravitysta tai Interstellarista, mutta ei kuitenkaan millään tapaa verrattavissa. Visuaalisesti huikea. Näyttely ei ole niin hyvää mitä odotin, mutta keskiverto riittää kun asetelma on kohdillaan.

Passengers on viihdyttävyydessään huippu. Romantiikkaa, seikkailua ja superjännittävää trilleriä sen verran, että on valmis jopa antamaan joitakin epäkohtia anteeksi. Otteessaan pitävä elokuva. Jos pidit elokuvista Moon, Event Horizon, Gravity tai Interstellar, tulet pitämään tästäkin.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!