Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 19.10.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Hiccup on viikinkipäällikön poika, jolla ei kuitenkaan ole mitään tavallisia viikingin ominaisuuksia. Lohikäärmeet ovat viikinkikylän riesa, ja viikingin identiteetti määräytyy lähinnä taidoista lohikäärmeitä vastaan. Hiccup on kuitenkin hintelä ja pieni, eikä mahda lohikäärmeksille mitään. Mentyään kuitenkin metsään Hiccup löytää lohikäärmeen, jonka vapauttaa köysistä sen tappamisen sijaan. Hiccup oppii salaa lohikäärmeistä, ja tajuaa että väkivallan ei tarvitse olla ratkaisu…

Tykkäsin tästä animaatioleffasta vallattomasti. Elokuvassa oli kaikki kohdallaan; hahmot, juoni, soundtrack, ääninäyttelijät, animaatio, ja opetus. Elokuvassa ääninäyttelee mm. Jay Baruchel, Gerard Butler ja Jonah Hill. How to Train Your Dragon on jännittävä ja vauhdikas animaatioseikkailu, joka sopii niin lapsille kuin aikuisillekin.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!