Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 29.12.2015, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 9 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 27-vuotias.
50 toisilleen tuntematonta ihmistä herää oudossa pimeässä tilassa ringistä. Jos menee ringin ulkopuolelle tai koskettaa muita, kuolee sähkösalamaan. Joka toinen minuutti salama tappaa yhden ringistä…
Circle on minimalistinen indie-scifielokuva, jossa miljöö ei vaihdu kertaakaan elokuvan aikana. The Man from Earthin tapaan tässä on lähinnä pelkkää puhumista. Mutta leffa on sitäkin mielenkiintoisempi, sillä idea pohjaa tuttuun kaavaan ja on erityisesti mieleen minulaisille, jotka pitävät elokuvista kuten Cube, The Game, The Box.
Leffa käsittelee hienosti ihmisluontoa psykologisesta näkökulmasta, mikä on oikein ja väärin, mitä on luottamus, hyvä ja paha, ja niin edelleen. Leffa ei ole toteutustavaltaan mikään ihmeellinen, mutta ideat ja dialogit rokkaavat. Näyttelijöistä en äkkiseltään tunnistanut muita kuin Defiance-sarjasta tutun Julie Benzin ja Surface-sarjan Carter Jenkinsin. Oikein suositeltava metatason indie-palanen. Elokuvan tekijät vastasivat muuten kysymyksiin IMDb:ssä, mielenkiintoinen ketju.
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!