Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 3.5.2017, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 7 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 29-vuotias.

Viisi kiertävää sirkustyöntekijähippiä joutuu ilkeiden klovnien pysäyttämäksi keskellä erämaata. Porukka sidotaan ja viedään mystiseen tehdasrakennelmaan, jossa heidän tulee selvitä kaksitoista tuntia kuolemanpelissä nimeltään ”31”…

Rob Zombien uusin filmatisointi ”31” on Zombielle tyypillistä brutaalia, järjetöntä kauhutrilleriä koomisilla piirteillä. Leffa on melko suoraviivaista Zombieta, mustalla ja typerällä huumorilla höystetty filkka, jossa ohitetaan myös 70-luvun hippimeininkiä.

Hahmot ovat omaperäisiä ja vaikka hahmokehitys on pientä, leffa ei suoranaisesti tunnu turhalta. Paljon vikoja, mutta myös paljon hauskaa. Kokonaisuutena aivan katsottava, mutta juoni jäi liian köykäiseksi. Toisaalta, eipä Zombie ole ennenkään jaksanut turhia selitellä. Mielenkiintoinen, mutta kokonaisuutena pettymys.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!