Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 26.10.2008, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 16 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Rob Zombien Halloween on remake vuoden 1978 Halloween-elokuvasta. Michael Myersin lapsuus on rankin mitä voi kuvitella ja lapsuuden myötä miehestä kasvaa häiriintynein ja kieroutunein psykopaattimurhaaja, joka ei valitse uhrejaan eikä tunne mitään ketään kohtaan. Mike joutuu lapsena mielisairaalaan murhattuaan perheensä, ja pakenee sairaalasta 17 vuoden jälkeen yhä yhtä mielenvikaisena, ellei mielenvikaisempana kuin aiemmin…

Halloween on järkyttävä elokuva. Monilahjakkuus metallimies-elokuvaohjaaja Rob Zombie on saanut tehtyä vanhasta ällistyttävän uudenlaista shokkihoitoa. Elokuva oli järkky, mutta pidin siitä. Saattaa myös johtua siitä että Rob Zombie on yksi idoleistani niin musiikin kuin elokuvienkin saralla. Elokuva oli hyvä, koska se sai minut oikeasti melkein paskomaan housuihini. Pidin jännityksestä ja kauhusta ja kaikesta mitä leffa välitti katsojalleen, vaikka meno olikin hyvin raakaa ja graafista. En suosittele pienimmille, nimittäin elokuvassa oli runsahkosti kirosanoja, alastomuutta, verta ja väkivaltaa. Yhdyn imdb:n käyttäjän kommenttiin ”paljon, PALJON parempi kuin mitä odotin”.

  • Katsottu ja arvioitu : 26.10.2008 Arvion kirjoitti Roni Laukkarinen@rolle
  • Genret:

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!