Miehensä menettänyt tuore leski Beth huomaa, että talossa tapahtuu outoja. Rakkaansa omaisuutta kaivellessaan Bethille selviää, että kaikki ei ollutkaan aivan kuten hän kuvitteli…

The Night House on kutkuttavan pelottava mysteerijännäri. V/H/S (2021) ja The Ritual (2017) ovat vakuuttaneet David Brucknerin taidoista, eikä tämäkään elokuva jätä kylmäksi. Leffassa on oikeasti vertahyytävän jännittävää tunnelmaa, jota lisää se, ettei oikein pysty arvaamaan mitä tapahtuu seuraavaksi. Mysteerielokuvalle olennaista on myös tietynlainen epämääräisyys, joka muuttuu herkästi sekavuudeksi. Tämä se onkin elokuvan keskivaiheen ainoa miinus, mutta solmujen aukeaminen paikkaa tilannetta mainiosti. Elokuvan roolisuoritukset ovat käytännössä yksinään Rebecca Hallin ilotulitusta. Hän näyttelee ilmiömäisesti.

Kaiken kaikkiaan pidän Brucknerin visuaalisesta ja tunnelmallisesta tyylistä ja vaikka olisin halunnut pitää enemmänkin, ei elokuva ollut ollenkaan pöllömpi. Tulen seuraamaan miehen uraa tiiviisti jatkossakin.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!