Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 31.12.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Rikollistuneessa Bostonin Charlestownissa asuu Doug MacRay, Coughlinin sisarukset, ja muutama muu jeppe, joilla on kaikilla jonkinasteista rikollis- tai huumetaustaa. Tämä porukka on kuitenkin taitava työssään rosvoina. Yhdeksän vuotta vankilassa istuneelle James Coughlinille ei tunnu riittävän mikään, kun taas Doug MacRay suunnittelee pakoa nykyisestä elämästään…

Rikosdraamatrilleri The Town on hieno elokuva niin juoneltaan kuin näyttelyltäänkin. Ben Affleck on tehnyt hienon työn sekä näyttelyssään että ohjauksessaan. Leffa on toimintaelokuvaksi älykäs ja pitkään viihdyttävä. En muista milloin olisin nähnyt yhtä hienon autollatakaa-ajokohtauksen viimeksi. Näyttely on uskomatonta etenkin Jeremy Rennerin osalta. Rebecca Hall ei ollut taaskaan suosikkejani, mutta menköön tällä kertaa. Sisältää hienosti äksöniä, trilleriä, ja hieman romantiikkaakin. Huolella tehty elokuva, suosittelen.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!