Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 16.7.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Perheenisät Rick ja Fred saavat aviovuoteessa liian vähän, tykkäävät tiirailla misuja vapaa-aikanaan ja heittävät keskenään härskiä läppää naapureista ja lähipiirin seurapiiriasukeista. Kotiasiat menevät vähän puihin ja vaimot päättävät antaa miehilleen ”luvan rellestää”, viikon omaa aikaa ilman rajoja. Miehet päättävät palata takaisin teiniaikoihin ja iskeä itselleen pimun, mutta se ei olekaan niin helppoa kuin he luulevat…

Hall Pass on virkistävä uutuus komediaa, jota taitavat ymmärtää eniten naimisissa olevat miehet. Leffa on hauska, vaikka mukaan mahtui muutama mauttomuuskin. Täydellisen sekoilukomedian tasolle Hall Passilla on vielä pitkä matka, mutta tykkäsin kuomien seikkailuista. Owen Wilson ja Jason Sudeikis osoittautuivat huikeaksi parivaljakoksi. Ihan suositeltava härskihköllä huumorilla mätetty komedia. Entertaining enough.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!