Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 1.5.2008, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 16 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Myrskyä seuraa sankka ja odottamaton usva ja kaupungin asukkaat jäävät jumiin sisätiloihin. Jotkut pelkäävät että usvassa olisi jotain, jotkut uskovat sen olevan Jumalan aiheuttamaa, jotkut eivät usko mihinkään. Mutta pelkkä kaukonäön menettäminen on jo tarpeeksi. Syntyy loputtomasti ratkaisuja, joista on valittava se oikea – ennen kuin on liian myöhäistä päättää.

Stephen King on tunnettu tavastaan kirjoittaa kaikista pelottavimmalla tavalla. Tämä itsekin hirviön näköinen kirjailija on tehnyt monia mestariteoksia, joista on tehty paljon elokuvia. Näistä uusin on viimevuotinen Usva, The Mist. Elokuva oli mielenkiintoinen, mutta loppua kohden muuttui suorastaan järkyttäväksi. Järkyttävän hyvä juonenkulku, juuri mitään ei pysty arvaamaan ennalta. Olen aina pitänyt Stephen Kingin mielikuvituksesta, sillä miehen tarinat saavat uhrin usein todellakin pelkäämään. Tämä tarina on yksi ällöttävimmistä ja ehkä myös pelottavammista tarinoista. Selviytymistä ja kauhua – juuri Stephen Kingin tapaista. Ei välttämättä suositella ötökkäkammoisille eikä heikkohermoisille!

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!