Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 27.12.2008, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 16 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Suruohjaaja/terapisti Claire Summers vetää kriisiryhmää lentokoneonnettomuudesta selvinneille ja tutustuu samalla mysteeriseen Ericiin. Tutustuessaan lähemmin selviytyjiin Claire huomaa kaikissa selviytyjissä jotain hämärää. Yksitellen ihmiset myös jättävät tulematta tapaamisiin. Ja kuka on tuo mystinen mies joka tuntuu seuraavan Clairea joka paikkaan…

Ensimmäinen puolituntinen on pelkkää romanttista draamaa, mutta kun elokuvan on katsonut kokonaan tajuaa sen todellisen luonteen. Leffa oli hyvä ja se sisälsi erittäin vahvaa näyttelyä. Elokuvaa tähditti loistavat Anne Hathaway, Patrick Wilson, Andre Braugher, David Morse ja herttainen seniorinäyttelijä Dianne Wiest. Elokuva muistutti hieman erästä kahta elokuvaa, mutta jotta en spoilaa enempää, päätän arvostelun tähän. Erinomainen trilleri.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!