Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 3.5.2020, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 4 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 32-vuotias.

Hypnoottinen The Lighthouse kertoo kahdesta majakanvartijasta (Robert Pattinson, Willem Dafoe) syrjäisellä ja mystisellä Uuden-Englannin saarella 1890-luvulla.

Ohjaaja Robert Eggers tunnetaan kulttimainetta nauttivasta kauhuelokuvasta The Witch (2015). Tinkimättömästi mustavalkoiselle 35 mm:n filmille kuvattu elokuva on klaustrofobinen ja omaleimainen sukellus hulluuteen.

The Lighthouse on visuaalisesti järjestelmälliselle OCD-luonteelle täydellistä katsottavaa. Elokuvan jokainen kuvakulma ja kohtaus on tarkkaan mietitty niin, että freeze framesta saa taulun, ihan sama mihin kohtaan pysäyttää. Pattinsonin ja Dafoen näyttely toimii yksiin täydellisesti niin, että aika menee nopeasti vaikka elokuvassa ei muita juuri nähdäkään. 1890-luvun asetelma, kieli ja mysteerikauhun jännittävä tunnelma on ikuistettu melkoisella pieteetillä. Elokuva, jota monet pitää tylsänä, itselleni visuaalisuus tuli ensin ja loput vain plussaa. Huikea elokuva.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!