Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 11.6.2016, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 8 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 28-vuotias.

Will ja Kira saavat kutsun illalliskutsuille Willin ex-vaimolta vuosien jälkeen erosta. Kutsut ovat hulppeat ja mukana on myös muita vanhoja tuttuja, joita Will ei ole nähnyt vuosiin. Illassa ja isäntäpariskunnassa tuntuu olevan jotain mätää, kun kaikki on vähän liiankin hyvin…

The Invitation on lupaava indie-trilleri, sopivan synkillä elementeillä ja suhteellisen ennalta-arvaamattomalla juonella. Näyttely on vähän siinä ja siinä ja etenkään Tammy Blanchard ei osaa mielestäni näytellä ollenkaan. Kokonaisjuoni osoittautuu pettymykseksi ja hieman hämmentäväksi kokemukseksi. Kaiken kaikkiaan synkkää, mielenkiintoista jännäriä, mutta jää vähän valjuksi loppupeleissä.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!