Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 22.10.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Kaksi vuotta Las Vegasin polttareiden jälkeen Phil, Stu, Doug ja Alan lähtevät Thaimaahan Stun häitä varten. Poijaat ottavat Stun morsiamen 16-vuotiaan veljen mukaan ja menevät rannalle juomaan yhdet oluset nuotion ääreen. He heräävät kuitenkin aamulla murjusta keskeltä Bangokia, muistaen ainoastaan edellisillan oluset…

Hangoverin jatko-osasta ei oikein voi sanoa onko se parempi vai huonompi kuin ensimmäinen Hangover-elokuva. Samaa sarjaa, skandaaleja, sekoilua ja ennen kaikkea kova krapula. Leffa on hauska, mutta sisältää paljon epähauskojakin kohtia. Omaan makuuni leffa käynnistyy vähän turhan hitaasti. Alkupuolisko ei ollut niin hauska mitä odotin. Kokonaisuutena leffa on kuitenkin sitä tuttua Hangoveria, ennalta-arvattavuudestaan huolimatta ihan hyvää jatkumoa ensimmäiselle elokuvalle. Tästä on vaikea jatkaa ja tähän on hyvä lopettaa. Solid. Nuff said.

  • Katsottu ja arvioitu : 22.10.2011 Arvion kirjoitti Roni Laukkarinen@rolle
  • Genret:

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!