Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 19.6.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Lake Victorian veristen tapahtumien jälkeen kyseinen ranta on hylätty. Sen sijaan vähän kauempana avataan uusi vesipuisto. Vesipuiston pitäjät pelkäävät kuitenkin yhä pirajoita ja uskovat että he pesivät läheisessä lammessa, josta saattavat hyvinkin eksyä vesipuiston putkistoihin…

Piranhat ovat sellaisia elokuvia, jotka kuuluu katsoa kieli poskessa sen kummempia välittämättä. Kuten ensimmäinen, tämäkään leffa ei ole tosikoille. Elokuva on tahallaan vedetty överiksi ja huumoriasenteella katsottuna leffa on kaistapäistä viihdettä. David Hasselhoff baywatchina on kuin piste i:n päälle. Juonta elokuvassa ei kummemmin ole, mutta se ei ole kuitenkaan täysin ensimmäisen kopio. Tissejä ja pyllyjä, irtopäitä, valtoinaan tyhmiä bimboja pirajoiden mestattavana, mikäs sen mukavempaa. Puitteiltaan huono elokuva, mutta viihdearvo on oikeassa mielentilassa juuri sopivan korkealla. Har har. Kuten edeltäjänsä, tämän elokuvan ei ole siis edes tarkoitus olla ”hyvä”, mutta hyvä se on silti! (jos ymmärrät mitä tarkoitan)

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!