Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 20.10.2008, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 16 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Jälleen uusi (tai vanha?) zombie-elokuva. Virus on vallannut maailman ja kuollut/pureman saanut muuttuu eläväksi kuolleeksi. Kaikki on hyvin kunnes elävät kuolleet muuttuvat kävelijöistä ajatteleviksi olennoiksi. Ajattelu on apinan tasoa, mutta kuitenkin sen verran edistyksellistä että zombiet uhkaavat jo ihmisten yritystä elää kaaoksen keskellä edes jotenkin luonnollisesti…

George A. Romero on tunnettu tällaisista elokuvista. Hänen ohjaamiaan ovat mm. Dawn of the Dead, Day of the Dead, Diary of the Dead. Elokuva on hyvä, mutta ei niin hyvä kuin edellämainitut. Juoni on jotenkin löyhä, vaikka elokuvassa riittää toimintaa. OK, mutta ei sen enempää. 3 stars.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!