Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 21.8.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Tositarinaan perustuva Bully kertoo naiiveista teineistä, jotka suunnittelevat erään kiusaajan murhaamista. Suunnitelmat muuttuvat teoiksi, ja nuorukaiset painivat suurien asioiden kanssa. Elämä tuntuu olevan nuorille pelkkää leikkiä, sillä huumeet, suojaamaton seksi, väkivalta, ja muut typerät jutut eivät tunnu missään… kunnes sanktiot kolahtavat niskaan painavammin kuin koskaan…

Bully on järkyttävä ja ahdistava elokuva. Leffaa katsellessa voi olla kuitenkin tyytyväinen omaan elämäänsä, omaan maalaisjärkeensä, omaan tilanteeseensa. Jotenkin uskomatonta jälleen että tällaistakin voi tapahtua – Only in America? Jenkkiteinien arviointikyky ja ajattelumaailma on aina ollut normaalia alempana, mutta miten voi vajota näin alas… leffa oli realistisin tähän asti nähdyistä, ja siitä pointsit. Herätti myös hyvin ajatuksia, ja koetteli sietokykyjä ja inhimillisiä tunteita. Ironista on että Martyn näyttelijä Brad Renfro on oikeastikin kuollut huumeisiin vuonna 2008. Myös mm. Terminator 3:sta, Carniví le -sarjasta tuttu Nick Stahl loisti tässä elokuvassa Bijou Phillipsin lisäksi.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!