Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 2.1.2015, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 7 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 27-vuotias.

Igin tyttöystävä murhataan mysteerisessä onnettomuudessa ja Ig leimataan murhaajaksi. Vaikka todisteiden valossa Ig pääseekin vapauteen, kansa on toista mieltä. Kansa pitää miestä paholaisena ja ongelma konkretisoituu kun Igille kasvaa otsaan sarvet. Muut eivät tunnu huomaavan sarvia ja paljastavat Igille pervoimmat ja inhottavimmimmat salaisuutensa, jolloin Ig alkaa saada uutta tietoa mielitiettynsä murhasta…

Horns on mielenkiintoisen erilainen jännäri. Daniel Radcliffe, Juno Temple, Joe Anderson ja Max Minghella onnistuvat näyttelemisessään kiitettävästi. Pidin elokuvan ennalta-arvaamattomuudesta, originaaliudesta ja jännittävyydestä. Pahuus on Hornsissa mukavasti kuvattu objektiiviseksi entiteetiksi. Mukaansatempaavaa viihdettä, jossa myös dekkarimaisia elementtejä. Suosittelen.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!