Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 8.8.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 14 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Dante on pienen ruokakaupan myyjä, kun taas Randal on viereisen videovuokraamon myyjä. Työtä tehdessään nämä myyjärakkarit ärsyttävät asiakkaitaan, puhuvat paskaa, ja pelaavat jääkiekkoa kaupan katolla…

Minulla Clerks ei oikein toiminut. Leffassa esiintyvät vitsit ovat ärsyttävän lapsellisia ja typeriä ja häiritsevän sketsimäisiä. En tykännyt oikein roolihahmoistakaan, jos Jayta ja Silent Bobia ei lasketa (taitaa muuten tämä kaksikko esiintyä monessakin leffassa missä muuten mainio Kevin Smith on mukana). Kevin Smithiä arvostan kyllä käsikirjoittaja-ohjaaja-näyttelijänä, mutta Clerks oli erittäin työlästä katseltavaa. Mustavalkoisuuttakaan en elokuvassa ymmärtänyt. Kuulin jälkikäteen että Clerks on mustavalkonen koska Kevin Smithillä ei ollut varaa värifilmiin. Kuitenkin leffalla on selkeää kulttistatusta minulle tuntemattomasta syystä.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!