Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 6.10.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 10 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Kaveriporukka kiertää Eurooppaa matkallaan Moskovaan. Kun Chrisin päätön veli saa idean, poppoo lähtee retkeelle Pripyatiin, Tsernobylin ydinonnettomuuden viereiseen hylättyyn kaupunkiin. Kaupunki on kuuleman mukaan eloton, mutta raunioissa väijyykin salaisuus…

Chernobyl Diaries on alusta asti melko ennalta-arvattavaa säikäytyksiin perustuvaa Wrong Turn ja Hills Have Eyes -tyyppistä jännäriä, ilman gorea kuitenkaan. Leffa on kokonaisuutena vähän liian tylsä. Näyttely on ok. Häiritsi tavallaan kun leffa on kuvattu käsikameratyylisesti, mutta ei kuitenkaan pseudo-dokkarimaisesti. Olisi voinut samalla olla mukadokumentti, niin huonoa kameratyöskentely oli. En oikein voi suositella.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!