Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 15.6.2014, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 10 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 26-vuotias.

Elliot kamppailee taloudellisten ongelmien kanssa ja on juuri saamassa lapsen ja menossa naimisiin. Mulkunpuoleinen isä piinaa ja mistään ei meinaa tulla mitään. Eräänä päivänä Elliot saa puhelinsoiton, jossa haastetaan osallistumista ”peliin”, jonka palkkiona miljoonia dollareita rahaa. Ensimmäiset tehtävät ovat helppoja, mutta pian pelissä on koko elämä…

13 Sins on yllättävän jännittävä trilleri. Näyttelijät eivät ole tuttuja, paitsi legendaarinen Ron Perlman. Leffa on kutkuttavan kiinnostava loppumetreille saakka. Loppu vähän kieltämättä lässähtää ja menee överiksi, mutta kokonaisuutena elokuva toimii ainakin itselleni oikein hyvin sunnuntai-illan viihdyttäjänä. Suositeltava trilleri, jota ei pidä katsoa liian kriittisesti – muuten voi pettyä. Diggasin.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!