Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 7.10.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Kahdeksan vuoden vankeuden jälkeen ”Villi Bill” palaa kotiseudulleen ja huomaa akkansa lähteneen ja 15 ja 11-vuotiaiden poikiensa elävän itsenäistä elämää. Vanhempi poika ei ole järin mielissään hulttio-isänsä paluusta. Nuorempi poika kamppailee selviämisestä huumediilereiden porukassa samalla kun isä opettelee elämään normaalia ongelmatonta elämää…

Wild Bill on keskinkertainen brittiläinen huumedraama. Niin kannet kuin arvostelutkin hämäävät, elokuva ei ole niin hyvä mitä annetaan ymmärtää. Tykkäsin osaltaan draamasta ja elokuva kieltämättä parani loppua kohti. Kokonaisuutena kuitenkin aika kyllästyttävää ja jotenkin jo niin nähtyä tavaraa. Sisältää joka tapauksessa ehkä yhden hienoimmista pubitappelukohtauksista. Loppuratkaisu pettymys. Joku voi saada tästä jotain, minä en. Hyvää alakuloista alamaailman brittidraamaa hakiessa suosittelen katsomaan Tyrannosaurin mieluummin ja jättämään tämän väliin.

  • Katsottu ja arvioitu : 7.10.2012 Arvion kirjoitti Roni Laukkarinen@rolle
  • Genret:

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!