Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 30.1.2004, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 18 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 16-vuotias.

Ensin luulin että elokuva on ihan sukka kun Tom Cruise näyttelee pääosaa, mutta kun olin nähnyt leffan,

ajattelin täysin päinvastoin. Elokuva oli suorastaan fantastinen! Pidin siitä todella. Juoni alkaa seuraavanlaisesti:

Entinen mahtava sotapäällikkö Nathan Algren muistelee katkerana menneitä, punanahkojen kanssa taisteluja, tappioita,

skalpeerauksia, murhia, eikä jaksaisi enää aloittaa sodankäyntiä. Mutta silloin eräs kiinalais- herrasmies nimeltä

Omaru tekee tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Nathan Algren kouluttaa kiinalaisarmeijan sotakuntoon ja hyökkää

muiden painostamana Japanin Samuraita vastaan. Armeija ei ole kouluttautunut tarpeeksi hyvin ja se häviää Samuraille

ylivoimalla.

Päällikkö Nathan Algren taistelee loppuun saakka, kunnes Samurait ottavat hänet vangikseen ja vievät

kyläänsä, koska Samuraiden päällikkö haluaa oppia vihollisestaan. Ja eipä aikaakaan kun Nathan Algren ystävystyy

vihollisensa kanssa ja hänestä tulee Samurai. Lopulta armeijan ja ihmisten välinen kiista yltyy hirmuisen isoon sotaan,

jossa samurait ja muut armeijat kohtaavat toisensa verisin seurauksin. Viimeinen eloon jäänyt Samurai on Nathan Algren.

Lopussa leffa oli aika nyyhky kun kaikki samurait kuoli ja jäljelle jäi vain Algren. Mutta silti jäi onnellinen loppu,

kun kapteeni Algren muuttaa takaisin kyläänsä…

En ole niin hirveästi Cruise-fani, joten minulle oli yllätys että Tom Cruise osasi näytellä tässä elokuvassa! Puolet

elokuvasta oli japania, joten sitä puhuttiin paljon, loistava suoritus Tom Cruiselta! Hän mm. osasi Samurain taidot,

miekankäsittelyt ym, johon hän oli uutisien mukaan harjoitellut vuoden, ja sen vuoden aikana omaksunut osan japanin

kielestä ja miekankäsittelytaidoista. Vaikka voihan olla, että Cruise harrastaa japania, tai että Tom Cruise opetteli pelkästään

vuorosanat. Viimeinen Samurai oli hienosti tehty. Tuli ovela vaikutelma, kun katsoi elämää samurai-kaupungissa, minkä piti olla

legenda.

Elokuva keskittyi vanhaan aikaan ja sotakoneet lopussa olivat spektaakkelimaisia. Pidin muutenkin loppuräiskintä-kohtauksesta, vaikka

tarunhohtoiset samurait kuolivatkin kaikki, lukuunottamatta Algrenia. Loppukohtaus oli hienosti dramatisoitu. Elokuva kertoi tarinan

hienosti Algrenin näkökulmasta. Loistoleffa, kannattaa katsoa!

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!