Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 24.7.2022, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 4 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 34-vuotias.

CIA:n palkkalistoilla on entinen vanki, ns. ”harmaa mies” josta ei löydy mitään tietoja. Sierra Six on salainen agentti joka hoitaa CIA:n likapyykkiä, kunnes joutuu itse tulilinjalle. Kun palkkamurhaaja-psykopaatti Lloyd pistää Sixin päästä palkkion, alkaa maailmanlaajuinen metsästys…

The Gray Man on sekoitus John Wickiä ja James Bondia, mutta siten, että kumpikin osasto jää jotenkin vaisuksi. Elokuvan ”psykopaatti” Chris Evans on kuin joku LazyTownin hahmoista ja lähinnä huvittaa. Ryan Gosling näyttelee tapansa mukaan hyvin. Kokonaisuudessaan The Gray Man on hyvin tehty toimintaelokuva, mutta yleismaailmaltaan vähän liian muovinen. Ylikäytettyjä ideoita kierrättävä juoni riittää kannattelemaan loppuun asti, mutta jää sekin hieman pannukakuksi epäkohtiensa ja lopetuksensa myötä. Kyllähän tuon katsoo, mutta mitään tajunnanräjäyttävää kokemusta ei kannata odottaa. Sellainen kädenlämpöinen 6+.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!