Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 2.6.2014, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 10 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 26-vuotias.

Teini-ikäiset siskokset muuttavat David-nimisen pojan naapuriin, jossa ”täti Ruth” on hyvää pataa poikalastensa kanssa. Ruth tuntuu kuitenkin vihaavan tyttösiä ja tekee heidän elämästään yhtä helvettiä teettämällä jatkuvasti orjatyötä ja haukkumalla milloin mistäkin. David näkee sivusta että homma ei jää pelkästään henkiselle tasolle…

Tässä elokuvassa ei nähdä mitään yliluonnollista, haamuja tai paranormaaleja ilmiöitä. Elokuva sisältää 50-luvulle sijoittuvaa draamaa, mutta se on silti yksi kauhistuttavimmista elokuvista mitä olen katsonut. Samasta tarinasta on julkaistu samana vuonna elokuva The American Crime, mutta pidän tästä elokuvasta enemmän, vaikka tarinaa onkin vähän väritetty. Ei turhaan, sillä järkyttävyydet ovat jokseekin samaa luokkaa.

Tositarina Amerikan yhdestä iljettävimmästä rikoksesta saa visuaalisen tarinan The Girl Next Doorin muodossa. Näyttely elokuvassa on huikeaa, vaikka en juuri tunnista yhtäkään näyttelijää. On kammottavaa ajatella millaisia ihmisiä maailmasta löytyy. Jos haluat järkyttyä, pelästyä, jännittää, katso tämä elokuva. Tapahtumien kulku ja niiden synnyttämät mielikuvat pelottavat enemmän kuin mikään nykyajan säikyttelykauhu. Ei herkille.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!