Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 25.1.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Dawn on murrosikäinen tyttö, joka edustaa pidättäytyvyyskamppanjaa. Nainen ei ole vielä täysin tietoinen ruumistaan, ja kehon kielen oppimista hankaloittaa koulun yleinen seksuaalisensurointi ja siveyskontrolli. Dawn on yleisesti ottaen pidättyvyydestään huolimatta koulun poikien märkien unien kohde, ja joutuessaan seksuaalisen väkivallan uhriksi Dawn löytää itsestään uusia puolia…

”Jokaisella ruusulla on piikkinsä” – tällä ruusulla on hampaat. Enpä voi muuta sanoa kuin originaali idea: hampaikas vagina joka leikkaa sinne väkisin tunkeutujat kahtia. Elokuva oli graafinen, eli se sisälsi paljon alastomuutta, verta, ja ällöttäviä kohtauksia. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Idea on huvittava, järkyttävä, kauhistuttava ja ällöttävä samaan aikaan.

Draamankin piirteitä oli, mutta pääasiassa elokuva yritti olla kauhukomediaa. Omaperäisin elokuva ikinä. Elokuvaa ei suositella pienille eikä heikkohermoisille aikuisille, sillä elokuvassa nähtiin verta, tissejä, peniksiä, naisalastomuutta, miesalastomuutta, ja näitä keskenään. Ainoa mitä elokuvassa ei näytetty, oli naisen alapää. Pisteet omaperäisyydestä, jännittävyydestä, shokeeraavuudesta ja mielenkiintoisuudesta. Muuten aika järjetön elokuva. Katso harkiten.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!