Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 28.12.2015, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 7 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 27-vuotias.

Huoltajuuskiistan keskellä tuskaileva äiti muuttaa kaksospoikineen taloon, jossa lepää synkkä salaisuus…

Pidin ensimmäisestä Sinisteristä sen verran paljon, että minulla oli suuret odotukset jatko-osalle. Kun näin ensimmäisen halpamaisen kohtauksen, jätin elokuvan kesken ja mietin aika pitkään katsonko loppuun ylipäätään. Leffa onneksi paranee loppua kohden, mutta ei se siitä kummene. Vihaan erityisesti jatko-osia, jotka ratsastavat ensimmäisen maineella ja tämä on juuri sellainen.

A Knight’s Tale -ihastukseni, näyttelijätär Shannyn Sossamon on saanut melko tasapaksun roolin, mutta näyttely ei ole hassumpaa. Sen sijaan ensimmäisessäkin Sinisterissä vilahtanut James Ransone on harmillisen puinen. Eniten leffassa harmittaa (mieto spoileri tulossa) se, että kummituksista on tehty liian inhimillisiä ja koko juoni ja idea on väännetty niin selkeästi rautalangasta, että maku menee. Leffa ei ole pelottava, vaikka videokohtaukset ovatkin suhteellisen karmivia. Kotivideopainotteisuuskin menee ihan överiksi ja juonessa on typeriä aukkoja.

Onneksi sentään ”pahaenteisyys” on saatu hyvän soundtrackin myötä pelastettua ja se onkin oikeastaan ainoita syitä miksi jaksoin tämän elokuvan istua loppuun asti. Ulveria ja Boards of Canadaa jaksaa kuunnella ja taisipa Sunn O))):takin välissä soida. Sinisteristä ei olisi pitänyt tehdä suoraa jatko-osaa, tai ainakaan ryssiä näin pahasti. Joku prequel olisi voinut jopa toimia.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!