Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 23.5.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 14 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Normandian maihinnousussa olleet sotilaat saavat tehtäväkseen pelastaa Ryan -nimisen sotilaan ja viedä hänet turvallisesti kotiin. Ryanilta on nimittäin kuolleet kaikki kolme veljeä, ja armeija haluaa viimeisen hengissä kotiin…

Olen katsonut Sotamies Ryanin varmasti kohta kymmenen kertaa, mutta edellisestä katselukerrasta on vuosia, enkä ole jostain syystä arvosteluakaan kirjoittanut tänne leffasivulle. Leffa on joka kerta yhtä sykähdyttävä, ja jännittävä. Tässä elokuvassa on ehkä paras ja samalla järkyttävin kuvaus sodasta mitä tiedän. Leffassa on myös todella hyvä ja laaja näyttelijäkaarti.

Leffa ei ollut ihan niin ehdottoman paras mitä muistelin, mutta se on kuitenkin yksi parhaista elokuvista – jos ei koko genrekastin niin ainakin sotaelokuvista. Tom Hanks tekee leffassa ehkä erään parhaista roolisuorituksistaan. Leffa on kiinnostava, ja pitää otteessaan ilman että keskittyminen kertaakaan ehtii herpaantua. Suosittelen jännittävien elokuvien ystäville, mutta en välttämättä kaikista heikkohermoisimmille.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!