Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 8.11.2017, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 5 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 29-vuotias.

Israelilaissyntyinen seikkailija Yossi Ghinsberg tutustuu sveitsiläiseen Marcukseen Boliviassa ja heistä tulee ylimmät ystävät. Sattumoisin valokuvaaja Kevin on myös seudulla. Ghinsbergiä on aina kiinnostanut sademetsät ja reissu saakin alkunsa kun mystinen samoaja, saksalainen Karl lähtee heidän oppaakseen. Matka ei kuitenkaan suju ongelmitta…

Jungle on vangitseva elokuva. Tositarinaksi elokuvan faktat pitävät yllättävän hyvin paikkaansa. Leffassa on jännittävää, otteessaan pitävää jännitystä, seikkailua, jopa kauhua ja hieman ihmissuhdedraamaakin. Ei olisi ennakkoon uskonut miten taitavasti Daniel Radcliffe eläytyy rooliin. Huikea tositarina, joka hämmästyttää alusta loppuun saakka. Greg McCleanin (Wolf Creek, Rogue) tähän asti paras elokuva.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!