Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 28.2.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Hugo on Pariisin juna-asemalla asuva pieni poika, joka huoltaa kelloja elääkseen. Kun aseman lelupuodin vanha mies vie Hugon edesmenneen isän vanhan muistikirjan, Hugo yrittää saada sen takaisin keinolla millä hyvänsä. Kirjassa on nimittäin ohjeistus mekaanisen robotin korjaamiseen…

Martin Scorsesen uusin aluevalloitus Hugo on todellakin valloittava elokuva. Leffa on visuaalisesti ällistyttävä. Miljöö ja tapahtumat aiheuttavat koko elokuvan ajan kestävän hellyttävän ja nostalgisen tunnelman, jonka muistan viimeksi kokeneeni Amélien katsoessani. Elokuvan aiheuttama fiilis on harvinainen ja on jo yksinään tarpeeksi syytä täysille pisteille. Sanoisin että elokuva on ehdottomasti viiden Oscarin arvoinen.

Elokuva on täysin väkivallaton ja ainakin teräväpiirtoversio saa lapsetkin haltioituneeksi. Tehosteet, puvustus, lavastus ja miljöö ovat täydellistä silmäkarkkia. Juonta on kritisoitu, mutta lähinnä mainonnan harhaanjohtavuuden vuoksi. Itse en katsonut traileria enkä mainoksia, joten en sen suhteen voinut pettyä. Juoni on perhedraamaksi huikea. Monet leffan lytänneet eivät ole tajunneet että se ”taika” ei ole mitään narniamaista tai taikasauvalla heilumista, vaan juuri sitä taikaa minkä tunnelma ja tunteet aiheuttavat.

Leffa on myös upea biografian tapainen aikamme merkittävimmistä elokuvaohjaajasta Georges Mélièsistä. Tykkäsin vallattomasti miehen elokuvasta Le voyage dans la lune (1902) ja jos olet nähnyt sen, sinun on ehdottomasti katsottava Hugo. Tätä elokuvaa ymmärtää paremmin jos tietää Georges Mélièsistä jotain tai on nähnyt edellämainitun ”Kuulennon”. On myös upeaa miten Scorsese on ujuttanut elokuvaan Mélièsin käyttämiä juttuja, jotka vain tarkkasilmäinen huomaa. Huomaa että Scorsese arvostaa Mélièsiä, ja veikkaankin että Hugo on eräänlainen kunnianosoitus hänelle. Tai elokuvilla ylipäätään.

Näyttely on upeaa kaikin puolin. Ben Kingsley tekee yhden vakuuttavimmista roolisuorituksistaan. Sinisilmäinen Asa Butterfield on ollut lapsinäyttelijöistä suosikkejani ja näytti kyllä kyntensä tässä elokuvassa. Oli piristävää nähdä Sacha Baron Cohenia hänelle sopivassa hauskassa roolihahmossa, joka toi pientä välikevennystä muuten dramaattiseen leffaan. Vaikka tehosteet ovat hienoja, mitään ei ole vedetty yli, eikä elokuva ole pelkkää tehostetta. Leffan teho on sen luomassa tunnelmassa, ”taiassa”, musiikissa, teemassa. Howard Shoren musiikki soi elokuvassa alusta loppuun lähes taukoamatta ja on korville silkkaa hunajaa.

Hugo on elokuvien ystäville puhdasta nautintoa. Kokonaisuutena elokuva palkitsee yhteenvetona mm. visuaalisuudellaan, kuvaustavallaan, musiikillaan, näyttelyllään, tunneskaalallaan, teemallaan, cinematografiallaan, miljööllään. Kun kaikki muu on niin upeaa, juonen pienet epäkohdat jäävät omaan arvoonsa. Mr. Scorsese, teit sen taas. Tyttärelleen tekemänsä elokuva on samalla Scorsesen kannanotto siihen miksi elokuvia tehdään ja katsotaan ylipäätään. Minä tykkäsin.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!