Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 28.8.2007, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 17 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 19-vuotias.

Upea nelikko on taas täällä. Herra Kumikalle ja rouva Voimakenttä suunnittelevat naimisiinmenoa samalla kun maapalloa järisyttävät oudot ilmiöt. Käy ilmi että kyseessä on ulkoavaruudesta tullut hopeinen olento, joka lentää kovaa surffaten hopealaudalla. Myös henkiin herännyt sähkömies Victor von Doom on kiinnostunut kummajaisesta – varsinkin sen voimista. On jälleen aika pelastaa maailma varmalta tuholta…

Jälleen uusia sarjakuvaelokuvia. Marvelin sarjakuviin pohjautuvan Fantastic Fourin toista osaa katsoin varauksella, sillä ensimmäinen osa ei aikoinaan vetänyt edes toista silmää päästäni. Jatko-osa oli kuitenkin yllättävän hyvä, sillä yleensä – varsinkin tällaiset – jatko-osat ovat huonoja. Juoneen oli selkeästi panostettu tällä kertaa ja tehosteetkin olivat hienoja. Supervoimat ja uudet friikit kykyineen saivat kivan mausteen uuden tulokkaan myötä. Vaikka elokuvassa ei ollutkaan mitään kunnon ansioita, se on silti ihan hyvää sateisen päivän viihdettä.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!