Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 18.3.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 10 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Juuri vankilasta päässyt lihaskimppu John Brickner löytää raksatöitä, sekä järkkärin hommia lähikuppilasta. Kun heittiö nimeltä Reno tarjoaa töitä ottelijana, John päättää laittaa läskiä tummumaan, jotta saisi maksettua uhrinsa vaimon lapsen sydänsiirron, jonka kokee velvollisuudekseen kaiken jälkeen…

Damage on kuin B-luokan versio The Warriorin ja Fighterin tapaisista tappeludraamahelmistä. On ihan ilo katsoa kun isot miehet läiskivät toisiaan turpaan, vaan kyllä on harvinaisen näyttellyn näköistä mätkimistä ”nyt minä otan turpiini vuorostani kun sinä lyöt” -meiningillä, jossa ei pahemmin ehdi iskuja näkemään kun jätkät on jo kanveesissa. Jos ajoittain hieman ala-arvoinen ja kokonaisuudeltaankin keskinkertainen näyttely, juonen kliseet, ennalta-arvaamattomuus ja pienet epäkohdat jätetään taka-alalle, leffahan on varsin hassunhauskaa viihdettä.

Damage on aivot narikkaan turparallia, jossa jopa vähän tunteikasta draamaakin. Ei hassummin Steve Austinilta, jonka näyttely on ihan aina kivistä. Voittaa kuitenkin Steven Seagalin mennen tullen. Laura Vandervoort on myös yksi syistä jonka vuoksi tämän elokuvan jaksaa alusta loppuun. Tissejä ei harmillisesti nähdä. Häilyvä, mutta kaiken kaikkiaan ihan jees tusinaelokuva.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!