Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 22.10.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 10 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Työtön ja rahaton nuori mies yrittää pärjätä jokapäiväisessä elämässään. Sairas äiti ja sairasvakuutuksen lakkautus ei paljon auta elämässä, joten poika päättää kidnapata rikkaat pilalle hemmotellut kolme nuorta, kiristääkseen heidän ökyvanhemmiltaan rahaa…

The Entitled on perusvarmaa kidnappaustrilleriä. Leffa on juoneltaan harmillisen ennalta-arvattava, mutta silti kykenee viihdyttämään alusta loppuun saakka. Näyttely on hyvää, eikä Kevin Zegersiä olekaan tullut nähtyä vielä tarpeeksi. Muita tunnettuja ovat mm. Smallvillestä tuttu hottis Laura Vandervoort, monesta tv-sarjasta tutuksi tullut seniori Victor Garber ja kaikille tuttu Ray Liotta. Vähemmän nähdyn Tatiana Maslanyn roolihahmo elokuvassa oli jo valmiiksi ärsyttävä. Ihan kelpo jännäri kaikenkaikkiaan.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!