Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 7.1.2013, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 11 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 25-vuotias.

Kuusi tarinaa 1800-luvulta viimeisiin ihmisiin saakka.

Wachowskit (The Matrix ym.) ovat luoneet elokuvan kirjasta, josta on sanottu että siitä on mahdotonta tehdä elokuvaa. Leffa on suoranainen eskapistin unelma, kuten varmasti kirjakin. Leffaa katsoessa tulee toisaalta mieleen, että hyvä kun ei kirjaa ole lukenut kun elokuva sisältää niin paljon kaikkea jota olisi voinut kuvitella eri tavalla. Cloud Atlas on kertakaikkiaan upea leffa. Kuusi tarinaa kerrottuna lomittain kuulostaa hankalalta, mutta leffa on osattu toteuttaa niin hienosti että se vie mennessään. Melkein kolmetuntinen eepos, mutta erittäin onnistunut sellainen.

Leffa muistuttaa hieman Mr. Nobodysta siinä, että tapahtumien ei välttämättä tarvitse suoraan liittyä toisiinsa tai tarinalla ei välttämättä tarvitse olla varsinaista opetusta, sillä suurin osa jää katsojan itse päätettäväksi. Eniten kuitenkin diggailen tämäntyyppisissä leffoissa siitä, että kaikki on kaunista ja unohtaa hetkeksi todellisuuden. Puhumattakaan siitä että tarinat ovat mielenkiintoisia ja mukaansatempaavia. Jokainen päätähti näyttelee leffassa yli viittä eli roolia onnistuneesti, mikä on huikea saavutus. Halle Berrystä tehtiin valkoinen ja korealaisesta Doona Baesta 1800-luvun jenkki. Ihan tajutonta. Suosittelen lämpimästi, jos pidät laatuscifistä draamalla höystettynä, eikä leffan kesto puuduta.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!