Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 18.7.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 14 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Zeuksen ihmisenä elänyt puolijumalapoika Perseus puolustaa ihmisiä ihmisten ja Jumalan taistelussa. Haades nousee manalasta tekemään kiusaa maan päällä, ja Perseus saa vastaansa hirviön nimeltä Kraken…

”Titaanien Taisto” on vähän kuin aikuisten versio Percy Jacksonista. Leffassa on hyvät näyttelijät, mutta juoni on jotenkin tavallaan vähän turhan kulunut ja pliisu. Elokuva on erikoistehosteiltaan hieno, mutta jotenkin vain juoni tuntui liian köykäiseltä ja ennalta-arvattavalta. Elokuvassa on edellytykset monelle pahalle epäkohdalle, mutta niitä onneksi osataan paikkailla hyvin pitkin elokuvaa. Tarkkasilmäinen niitä kuitenkin löytää… kokonaisuutena hyvä elokuva.

Liam Neeson on ehkä hieman liian lepsu Zeuksen rooliin, mutta etenkin Ralph Fiennesin Haades oli positiivisesti yllättävä. Pidin myös Djinneistä ja leffan pitkätukista. Sam Worthington ei oikein istunut Perseuksen rooliin. Katso leffa jos pidät erikoistehosteista ja hienosta toiminnasta kreikkalaisen mytologian puitteissa.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!