Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 15.4.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Appaloosa on pieni kaupunki, jolla on ongelmia pahamaisen Randall Braggin (Jeremy Irons) ja hänen alamaistensa kanssa. Braggia epäillään lisäksi erään sheriffin tappamisesta, ja tapaukselle löytyy vihdoinkin todistaja. Mutta ovela rikollinen tietää keinot, ja alkaa pahan rikollisen ja hyvän sheriffin kaksintaistelu…

Hienoa nähdä että nykyäänkin osataan tehdä hyviä länkkäreitä vanhalla periaatteella. Ed Harris on kuin uusi Clint Eastwood, sillä Appaloosan pääosan lisäksi Ed Harris on myös elokuvan ohjaaja. Viggo Mortensen oli roolissaan ilmiömäinen. Pidin tästä cinematografiasta oikein paljon, mutta se jäi monessa kohtaa melko tylsäksi jaarituksineen. Olisin kaivannut enemmän toimintaa. Silti, hieno nykyaikainen lännenelokuva.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!