Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 25.1.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 14 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Onnittelukorttien kaavailijana työskentelevä intelligentti nuori mies Tom tutustuu sattumalta Summer-nimiseen naiseen, joka osoittautuu hänen ”tosi rakkaudeksi”. Summer ei kuitenkaan usko kohtaloon, eikä edes rakkauteen, ja Tomin on hyvin vaikea kertoa Summerille todellisia tunteitaan. Pettymykset ja sydänsurut muuttuvat aina uusiksi tunteiksi, ja juuri Summerista yli päästessään Tom löytää itsensä jälleen onnen kukkuloilta…

(500) Days of Summer on todella hyvä romanttinen draama. Leffa on jotenkin erilainen, ja mukavasti sävytetty. Kerrontatapa oli vähän kuin Ameliessa, eli sellainen virkistävän omaperäinen ja samalla tavalla hauska. Leffa on alusta loppuun asti täynnä kiinnostavia kuvioita, ja näyttelijäsuoritukset ovat huippuluokkaa niin Joseph Gordon-Levittin kuin Zooey Deschanelinkin osalta. Leffassa on hyvä opetus, ja erityisesti jäi mieleen lause: ”Ehkä muodollinen ”unelmien naiseni” omistaisi varmaan hillittömät kannut. Ehkä myös erilaiset hiukset. Hän varmaankin seuraisi enemmän urheilua. Mutta totta puhuen Robyn (nykyiseni) on parempi kuin unelmieni nainen. Hän on olemassa.”

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!