Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 4.7.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

This is It kertoo Michael Jacksonin viimeisen kiertueen valmisteluista ja kenraaliharjoituksista. Dokumentti sisältää vain ja ainoastaan harjoituksissa kuvattua videomateriaalia, jota ei ole ennen näytetty maailmalle.

En ole Michael Jackson -fani, enkä kuuntele hänen musiikkiaan. Mutta koska kyseessä on musiikin merkkihenkilö, tunnen tietysti tunnetuimmat kappaleet, ja oli ihan hienoa nähdä millainen show olisi voinut olla. Erityisesti tykkäsin Thrillerin ja Smooth Criminalin rekvisiitasta. Koska Michael Jackson ei merkitse minulle kuten joillekin, en osaa ymmärtää miksi tässä elokuvassa pitäisi jotenkin liikuttua…

Tietenkin elokuva on tavallaan MJ:n muistelma, ja tuntuu harmilliselta että kiertuetta ei koskaan päästy toteuttamaan vaikka siihen käytettiin jo noin paljon aikaa, rahaa, ja rakkautta. Itse elokuva ei kuitenkaan vaikuttanut minuun oikeastaan mitenkään missään vaiheessa, koska omakohtaisesti Michael Jackson ei minulle merkitse muutoin kuin historiallisena musiikillisena merkkipaaluna.

Tiedän että Michael Jackson on huippulahjakas, ja hän on ollut kehittämässä maailman musiikkia sen nykyiseen suuntaansa, ja on monella tapaa suuri historiallinen henkilö, mutta hän ei ole mikään jumala. Siksi en ymmärrä miksi monet pitävät häntä sellaisena. Myöskin häiritsee se että tämä dokkari ei olisi kovin suuri menestys ilman Jacksonin kuolemaa. Siksi arvostelinkin leffan kuin se olisi julkaistu ennen MJ:n kuolemaa: tylsää, mitäänsanomatonta videomateriaalia Michael Jacksonista: that’s it.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!