Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 26.7.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Tämän pojan elämää on draama Tobias ”Jack” Wolffista, ja hänen yksinhuoltajaäidistään. Toby kokee pienenä kaikki asiat, jotka johtavat lapsen ongelmiin niin koulussa kuin kotonakin. Vanhempien eroaminen, jatkuva muuttaminen, äidin uudet hankalat poikaystävät, ja vihdoin uusi isäpuoli, joka ei osoittaudu ollenkaan mukavaksi…

Leffa käsittelee harvinaisen tuttua aihetta: perheongelmia, perheväkivaltaa, kateutta, katkeruutta. Ainoa mistä yllätyin oli se että elokuvassa ei tullut masennus millään tapaa ilmi, ainakaan näkyvästi, mutta usein onkin että tällaiset tapahtumat ja tapaukset aiheuttavat masennusta vasta myöhemmin.

Ei ole mitenkään epätavallista, että isä on kateellinen pojalleen, ja on sen takia ilkeä ja vastahakoinen monessa asiassa. Yleensä ongelmat ja paha olo purkautuvat miehillä fyysisen tai henkisen väkivallan keinoin, sen sijaan että asioista puhuttaisi. Ongelmat usein kulkevat suvussa, isältä pojalle.

Leffa herätti kysymyksiä ja ajatuksia, ja oli oikein kiinnostava. Leonardo DiCaprio on tässä pienenä poikana ja läpimurtorooliaan vetämässä. Myös Robert DeNiro oli uskomaton roolissaan. Leffa on 90-luvulla tehty, mutta keskittyy 50-luvulle, mikä tekee siitä ajattoman. Erittäin katsottavissa oleva klassikkobiografia. Perustuu itse herra Wolffin kirjoittamaan muistelmaan. Suosittelen.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!