Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 30.5.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Uuden Etelä-Walesin hallitus on julkistanut vesikriisiin ratkaisun. Se aikoo hyödyntää hylättyä

tekojärveä kaupungin alla, viemäritunneleissa. Kierrätyslaitoshanke maan alle kuitenkin lopetetaan ja uutisointi vaimennetaan vähiin ääniin. Pieni reportteriryhmä haluaa tietää miksi asiasta ei puhuta. Myös kodittomia on kadonnut tunneleista ja porukka päättää mennä maan alle ottamaan selvää asioista. Käy ilmi, että pinnan alla kaikki ei ole kohdillaan…

The Tunnel on australialainen matalan budjetin kauhu/-jännityselokuva, joka on kuvattu Paranormal Activityn, Blair Witch Projektin ym. tapaan mukadokumentiksi. Leffa on ilmaiseksi ja laillisesti ladattavissa leffan kotisivuilta, mikä oli tuntemattomien näyttelijöiden lisäksi yksi syistä miksi henkilökohtaisesti minulla oli hyvin matalat odotukset. Tämä elokuva on kuitenkin kaikkea muuta kuin fanielokuva tai ö-mapin filkka. Leffan näyttely on taitavaa ja kohtalaisen yksinkertainen juoni toimii loistavasti.

Elokuvassa on puutteita, varsinkin sen uskottavuudessa. Tämän luokan elokuvaksi se on kuitenkin erittäin katsottava, ellei jopa suositeltava. Tämä on yksi niistä elokuvista, jotka kuuluu katsoa yksin pimeässä ja äänet kovalla, jotta siitä saisi kaiken sen mehukkaan jännittävyyden irti. Löytyipä pari mukavaa säikäytyskohtaakin. Käsikameralla kuvattuja valedokumentteja inhoavat voivat jättää tämänkin suosiolla välistä. Tosissaan katsoville ja jännitystä hakeville suosittelen kuitenkin lämpimästi! Puitteisiinsa nähden hyvä jännäri.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!