Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 9.10.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Äitinsä kuoleman kynnyksellä Annie huomaa siskonsa kadonneen mystisesti. Vaikean lapsuuden omaava Annie huomaa lapsuuden kodissaan tapahtuvan kummia, kun valot välkkyvät ja jääkaapin ovi jää auki. Tutkiessaan lisää menneisyyttään Annie löytää odottamattomia mysteerejä…

The Pact on kokonaisuutena ihan karmiva elokuva, mutta kaatuu heikkoon juoneen, epäkiinnostaviin ja jopa ärsyttäviin roolihahmoihin. Mistään ei oikein saa otetta, koska mistään ei ota tolkkua. Caity Lotz on auttamattoman surkea vänkkyrähuulinen näyttelijä, eikä sen parempiakaan leffassa nähdä. Juonenkuljetus on epäloogista ja ratkaisut naurettavia. Pari onnistunutta säikäytyskohtaa, mukavan perinteiset ja karmivat pelotteet valokuvien ja peilien avulla ja siinäpä se. Kun viimeinen ratkaisu paljastuu hyvissä ajoin ennalta-arvattavuuden vuoksi, leffa ei enää jaksa kiinnostaa sitäkään vähää. Sekava b-luokan kauhuelokuva, joka ei oikein osaa päättää mistään. Jätä ihmeessä väliin.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!