Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 23.3.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Britt Reidin isä kuolee ja Britt perii miljoonaomaisuuden yrityksineen päivineen. Saappaat ovat hieman liian isot täytettäväksi ja Britt päätyy vain sekoilemaan edesmenneen isänsä kustannuksella. Sattumalta Britt törmää isänsä mekaanikkoon Katoon ja ystävystyy hänen kanssaan. Yhdessä he perustavat Green Hornet -sankarihahmon joka kylvää kauhua kaupugin yössä, niin hyviksien kuin pahiksienkin keskuudessa…

The Green Hornet on äärimmäisen viihdyttävä elokuva. Seth Rogen on käsikirjoittanut, tuottanut ja näytellyt elokuvassa ja täytyy sanoa että on ihan Rogenin näköinen pläjäys. Elokuva on hauska ja sisältää riittävästi toimintaa. Myös kamppailukoreografiat ovat hienoja ja pidän vallattomasti Jay Choun jäljestä. Juoni on ennalta-arvaamaton ja ylltätävän kimurantti, mutta järkeenkäypä. Yksi vuoden parhaita elokuvia viihdyttävyyden osalta.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!