Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 14.12.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Kalaharin erämaassa asuu heimo, jolla ei ole mitään käsitystä ulkomaailman sivilisaatiosta. He elävät täysin omassa maailmassaan, sillä muuta he eivät tarvitse. ”Jumalat” antavat heille veden, juuret, ja muun ruoan elämiseen. Eräänä päivänä lentokoneesta tippuu heidän maaperälleen tyhjä coca cola pullo, joka muuttaa kaiken…

The Gods Must Be Crazy on mielenkiintoinen elokuva. Leffa herätti ajatuksia monestakin asiasta. Tykkäsin noista alkukantaisista asukeista, joilla ei ollut mitään käsitystä omistamishalusta, vihasta, kateudesta, tai muustakaan vähänkään negatiivista. Olisi mukava ajatella jos kaikki voisivat vain jakaa omansa, ja kaikki tulisivat toimeen toisten avulla, ilman eripuraa. Elokuva oli opettavainen ja mielenkiintoinen. Ikäisekseen loistava leffa, joskin ehkä ajoittain hieman pitkäveteinen.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!