Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 7.7.2013, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 11 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 25-vuotias.

Kehitysvammainen Carl Children joutui vankimielisairaalaan tapettuaan 12-vuotiaana äitinsä ja hänen rakastajansa. Parikymmentä vuotta myöhemmin mies pääsee vapauteen henkilökunnan todettua hänet vaarattomaksi. Ulkomaailmassa Carl on aivan yksinään, mutta tutustuu poikaan, joka pitää äitinsä kanssa hänestä huolta. Pojan äidin miesystävä on kuitenkin arvaamaton juoppo, josta myöskään Carl ei pidä…

Sling Blade on hieno draamaelokuva. Leffa on kuitenkin vähän turhan hidas minun makuun, vaikka näyttelysuoritukset etenkin Billy Bob Thorntonin osalta ovat aivan huikeita. Elokuva on yksinkertainen, aivan kuin päähenkilökin. Tykkään tavallaan simppelistä juonesta, jossa ei paljon jätetä katsojan mietittäväksi mitään, mutta kokonaisuutena leffa vähän laahaa paikallaan. Surullinen, hieman liikuttava, katsottava draama, josta odotin ehkä vähän liikoja. BBT:n roolisuorituksen takia tämä täytyy nähdä ainakin kerran elämässä.

  • Katsottu ja arvioitu : 7.7.2013 Arvion kirjoitti Roni Laukkarinen@rolle
  • Genret:

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!