Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 30.11.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Niko on poro, joka on saanut kuulla äidiltään että hänen kadoksissa oleva isänsä on pukin lentäjiä. Niko haluaa innokkaasti löytää isänsä, ja ryhtyä itsekin lentäväksi pukin poroksi. Kun Niko johdattaa sudet vahingossa porojen asuinalueelle, hän saa syyn lähteä pois porokommuunista ja etsimään korvatunturia, ja mahdollisesti myös isäänsä…

Niko Lentäjän Poika on ihastuttava koko perheen animaatioelokuva. Mikä parasta, alkuperäiset äänet ovat suomeksi. Elokuva on yksi parhaiten maailmalla menestyneistä täysin suomalaisista animaatioelokuvista. Ääninäyttely on ihan hyvää, ja elokuvassa on hyvä opetus. Leffa on myös hauska. Perheen pienimmät tykkäävät. Oiva elokuva katsottavaksi näin joulun alla.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!