Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 14.2.2007, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 17 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 19-vuotias.

Night at the Museumin päähenkilö on eronnut tyhjäntoimittaja Larry Daley (Ben Stiller), joka on ongelmissa elämänsä kanssa kunnes saa työpaikan tavallisen näköisestä museosta. Työpaikka on todellinen onnenpotku, kunnes Larry huomaa museon artifaktejen heräävän henkiin joka ikinen yö auringon laskettua. Ja ilmassa leijuu palanneen käryä, sillä edelliset yövartijat erotettiin ammatistaan vähän turhankin helposti…

Ben Stiller (Starsky & Hutch, Envy, Meet the Fockers) sopii mielestäni tähänkin rooliin kuin nakutettu. Hän on näytellyt aika monessa elokuvassa aika samanlaista roolia tyhjäntoimittajana, se tepsii tässäkin rainassa. Vaikka elokuvan idea oli mainio, sen toteuttamisessa olisi ollut parantamisen varaa. Minua ärsytti suuresti monet epäkohdat joita elokuvan aikana joutui huomaamaan. Miksi museo ei vaurioitunut huomattavasti, vaikka vahapatsaat suunnilleen räiskivät seiniä palasiksi? miksi museonjohtaja huomasi pienoismallin sijoittamisen väärään paikkaan, mutta ei seinän vaurioita, eikä kokonaisen neandertaalin katoamista? ja kun kaikki ovat ulkona pelehtimässä, minä – Suuri Faarao – painan yhtä nappulaa ja kaikki on taas kunnossa. Mikä ratkaisu, hei?

Ben Stiller ei ollut ainoa joka suoriutui roolistaan hyvin. Myös lempinäyttelijöihini kuuluva Teddy Rooseveltia näyttelevä Robin Williams oli loistava, kuten myös aina hupaisa Owen Wilson (Jedediah). Hienojen näyttelijöiden, näyttelijäsuoritusten ja erikoistehosteiden ohella elokuva oli myös varsin monipuolinen ja ennenkaikkea hauska, vaikka joitakin kohtia jäinkin torumaan. Night at the Museum on viihdyttävää komediaa, joka ei jää pelkäksi kohellukseksi.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!