Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 10.1.2016, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 8 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 28-vuotias.

Kiputukiryhmän vakikävijä Claire saa kenkää ryhmästä huonon käytöksen takia sen jälkeen kun yksi jäsenistä on tappanut itsensä. Henkilökohtainen tragedia on pistänyt Clairen elämän pohjamutiin, eikä häntä kiinnosta enää itsensä hoitaminen. Kipulääkekoukussa Claire lähinnä miettii miten kaiken saisi loppumaan…

Cake on yksi ahdistavimmista elokuvista mitä olen pitkään aikaan katsonut. Friends-tähti Jennifer Anistonia ei ole tunnistaa ilman meikkiä masentavimmissa roolissaan koskaan. Hilpeästä komediennesta kuolemaa syleileväksi narkiksi onkin huikea, eikä elokuvaa voi katsoa hämmästelemättä. Näyttely on sujuvaa ja ahdistuksen ja masennuksen kuvaaminen on niin taitavaa, että tekee kipeää. Kivusta elokuva pääosin kertookin. En varsinaisesti ”pitänyt” elokuvasta, enkä aio katsoa sitä koskaan uudelleen, mutta on taitavaa osata kuvata asiat fiktiiviseen elokuvaan niin hyvin kuin Cakessa on onnistuttu tekemään. Loistodraama.

  • Katsottu ja arvioitu : 10.1.2016 Arvion kirjoitti Roni Laukkarinen@rolle
  • Genret:

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!