Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 29.3.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Samilla on kyky palata takaisin ajassa keskittymällä tapahtumaan ja paikkaan. Mies käyttää kykyään työntekoon, Sam nimittäin tekee töitä poliisille ”meediona”, joka antaa sisäpiirin tietoa selvittämättömistä rikoksista. Kaikki muuttuu kun Samin kuolleen rakkaan tapauksesta löytyy uusia todisteita ja Sam yrittää tuoda hänet takaisin käyttämällä kykyjään…

”I can fix this”. Koko Butterfly Effectin idea on pilattu kakkos- ja kolmososassa. Näissä ”jatko-osissa” voi näemmä matkustaa ajassa mihin paikkaan ja tilanteeseen vain haluaa. Jotenkin mikään ei tuntunut sopivan paikoilleen, ja leffa sisälsi ihan liikaa epäkohtia. Kokonaisuutena raina oli ihan katsottava, mutta en lähtisi suosittelemaan kenellekään. Hieman ennalta-arvattavissa ja koko elokuva vähän alle keskitason. Se mikä ykkösessä oli trilleriä ja parhautta, on jatko-osissa veristä gorea ja ”kauhua”.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!